ATEENAN KARTTA JA JALOPEURAN FALASSAMEREN RANTOJA
Kartassa harmaanvihreät, tasaiset alueet ovat nykyisin merenpohjaa ja silloisia rannikkoalueita. Ateena oli kaukana mantereella, siksi sillä ei ollut alunperin omaa laivastoa. Merirosvojen röyhkeys Kaksoismeren kauppalaivoja ryöstelyssä ja sittemmin Azlanin uhka, pakotti sijoittamaan voimia myös meripuolustukseen. Samoin meriyhteys oli joukkojen huollon kannalta, molemmille osapuolille erittäin tärkeä.
Ateenaan johtavat väylät kulkivat vaarallisten salmien kautta. Falassa-meri (Välimeri) oli paikoin huomattavasti ahtaampi 11.500-11.600 vuotta takaperin. Vesi oli n. 100m alempana kuin nykyisessä Välimeressä.
Ison kartan rantaviiva pohjautuu : Instituto Idrografico, Hydrographic Office D.W.H., IHB Monaco BHI, julkaisemien merikorttien syvyyskäyriin. Osakuvaa: Google Maps™ mapping service. Osa kuvaa: Välimeren merikortti. Kartta ei ole navigoitavissa
Pikkukuvassa Ateenan puolustus ja piiritys- joukkojen sijainti. Prometheuksen Poseidonin vasaman kantama kattoi strategisesti merkittävän osan Ateenaa (pinkki sektori). Ateenassa olleista vasamista ainoastaan kaksi ylsi Kronoksen asemaan ja muut olivat lähietäistyyksiin puolustavia.
Kommentit
Lähetä kommentti